Aamulla herätessäni, oletin, että vieressäni torkkuu sisko. Kun sain liisteröityneet silmäni auki, huomasin olevani yksin leveässä sängyssä, ja muistin hänen lähteneen viitisen tuntia sitten maailmalle. Minua melkein harmitti, koska olin ihan tokkurassa kun hän viiden maissa lähti, enkä tajunnut miten hyvästellä. Talo oli tyhjä, enkä tiennyt mitä tehdä tänä aurinkoisena taksvärkkipäivänä.
Päädyin Helsingin kaduille jotka puhkuivat syksyn intoa, vai synkkyyttä, ehkä tänään intoa. Kaivopuiston hiljaisuus ja latte täyttivät hiukan sitä tyhjyyttä mikä minussa vallitsi, ja hiukan sitä haikeutta siskoni lähdöstä. Päivä oli hieno, ja maailma näytti niin kiltiltä.
Kyllä se kaipuu jo jossain minussa häämöttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti