Pelottaa

Äh. Voiko askartelulla elää? Vapaalla kuvailulla ja ideoinnilla. Se olisi ihanaa. Mikä tahansa kuviskoulu nostaa pulssin hiukan korkeammalle, ja aiheuttaa pienen stressin joka painaa ja pilaa inspiraation. Kaipaan takaisin taidekouluun, jossa sai vapaasti tehdä välittämättä muiden töistä. Sen teki vaan ihan omaksi ilokseen. Kun siitä pitäisi kehittää ammatti, asia menee vaan liian ahdistavaksi ja mutkikkaaksi. Tuntuu kuin en kuuluisi mihinkään. Hui. Tykkään vaan ajatella omaa kotia ja sisustamista, askartelua ja marimekon ihailua. Marimekon suunnittelija kuulostaa unelmalta, mutta joku epävarmuus estää minua ajattelemasta mitään niin mahdotonta unelmaa. Tahtoisin perustaa lehden, kirjoitella kolumneja tai keksiä jotain ihan omaa. Mutta ääää, "En mä kuitenkaan osaa"- asenne estää. Auttakaa minua palauttamaa "ihana"-elämänasenne!

Pelkään unelmia. Kun on kerran saavuttanut suuren unelman, ja pettyy, ei unelmiin pysty enää luottaa. Moni vaihtoehto kuulostaa hullun mahtavalta ihanalta unelmalta, mutta pelkään etten osaa olla tyytyväinen kun saavutan sen. Tyytymättömyys :(