ajatustenpätkiä

En edes neljän vuoden bloggausurani jälkeen tiedä mitä sanoa ensimmäisissä postauksissani. Haluaisin kirjoittaa niistä ajatuksenpätkistä, jotka käväisivät päässäni eilen kun vaeltelin kaupungilla viitisen tuntia vailla määränpäätä. Ne ajatukset saattavat kestää keskinmäärin viisi minuuttia, ennen kuin ne lähtevät tuulen mukana pakoon kynää ja paperia. Olisi ihanaa, jos ajatukset kirjautuisivat automaattisesti johonkin, jotta niitä myöhemmin voisi lukea ja miettiä. Ajatusten muistelu tuntuu samalta kuin kielenpäällä olevan sanan hapuilu.

Yhtäkkiä tätä tekstiä läpi lukiessani muistui mieleeni eräs tunne, jonka tunsin eilen junassa kotimatkalla. Piirsin bannerin kukkametsää, ja tunsin luovuuden hyökyvän sisälläni, ideoiden määrän joka pulppusin yli äyräiden, ja turhautuneisuuden kun en pystynyt mitenkään toteuttamaan kaikkia ideoitani. Vielä turhautuneempi olin, kun en enää muistanut hetki sitten saanutta mahtavaa ideaani. Tuntui kuin olisin voinut maalata kokonaisen talon tai kuvata kokonaisen elämän, tehdä jotain aivan mieletöntä, heti nopeasti nyt.

Tahdon tehdä jotain mahtavaa, mitä kukaan ei ole ennen tehnyt, yhdessä yössä.

Tiedättekö sen tunteen, kun kuuntelee musiikkia ja esimerkiksi kävelee kaupungilla saman aikaisesti? Sen tunteen, kun pystyy eläytymään musiikkiin täydellisesti ja nähdä sen rytmin ihmisten ja raitiovaunujen liikkeissä. Kun kuuntelen Yan Tiersenin Amelié-kappaleita, pystyn täydellisesti eläytyä elokuvan ja musiikin vähän surumieliseen ja mystiseen tunnelmaan. Se on ihana tunne...